Tänään siis jotain hieman syvällisempää.
Välillä tuntuu sille, ettei elämässä ole ketään jolle puhua itselleen tärkeistä asioista. Ei ketään joka jaksaisi kanssasi kaiken pienimmistä iloista suurimmin murheisiin.
Tuntuu ahdistavalta olla hiljaa. Lopulta päätät avautua osittain, sille ainoalle ihmiselle, jonka luulet ymmärtävän edes jotenkin. Myöhemmin tajuat sen virheeksi. Toinen ei tunnu välittävän sinusta yhtään sen enempää kuin viime aikojen perusteella on näyttänyt. Annat asian olla, koska puhuminen on kuitenkin auttanut. Vaikkakin vain hetken.
Kuulostaako tutulle? Tiedät varmaan oman verisiosi tästä kuvauksesta.
Mikä onkaan siis parempaa kuin se tunne, että olet onnistunut luomaan paikan ajatuksillesi. Paikan jossa saat jakaa kaiken rauhassa, paikan jonne saat halutessasi ottaa mukaan ne sinulle tärkeät ihmiset. Hetki kun tajuat, että muut ymmärtävät sinua, kuuntelevat sinua ja ennen kakkea, haluavat olla ystäviäsi ja arvostavat sinua.
In my world, I have the Place.
Onhan se mahtavaa. Tänään viimeksi eräs ystäväni liikuitti minut kyyneliin asti sanoillaan. Vihdoinkin saan rauhassa keskustella kaikesta, mistä haluan, tai ainakin tuoda ajatukseni julki. Välittämättä kenenkään iästä, ulkonäöstä, sukupuolesta, kotipaikasta tai mistään muustakaan kuviteltavissa olevasta asiasta.
Aina on mahdollisuus löytää ajatuksillesi se oikea paikka. Jokainen löytää sen jostain: parhaasta ystävästä, sisaruksesta, poika/tyttöystävästä. Minulle paikkani löytyi juuri sieltä, joka on se kaikkein epätodennäköisin paikka. Tietokoneelta.
Odottamattomiakin asioita tapahtuu elämässä. Välillä ne ovat ihania, välillä hirveitä. Jokaiselle on tilaisuus.