tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kirjahyllyni aarteet: Osa 1

Tästä alkaa katsaus kirjahyllyni sisältöön. Ainakin alkuun käsittelyyn tulee kirjoja/sarjoja, jotka ovat jollain tapaa tavallista läheisempiä minulle, tai kokoelmia joista olen ylpeä.
Tarkoituksena on kuvien siivittämänä hieman valaista kuinka syvä suhteeni kirjoihin ja lukemiseen oikeasti on, ja kertoilla hieman siitä kuinka paljon kyseiset kirjat minulle merkitsevät, milloin ja minkä ikäisenä olen niihin tutustunut ja ehkä hieman ylipäätänsä analysoida teoksia.

Ja tästä se alkaa. Valmistautukaa kohtamaan pakkomielteeni kirjoihin : D

STRAVAGANZA - Mary Hoffman


Kyseessä on, kuinka ollakkaan, fantasia sarja, jonka tapahtumat sijoittuvat kahteen maailmaan. Nykypäivän USAan ja 1500 luvun Italiaan - Taliaan.
   Enempää en halua itse kirjojen sisällöstä paljastaa. Saatte nauttia näiden tarjoamasta lukunautinnosta aivan itse ^^
   Suomeksi tästä sarjasta on käännetty viisi ensimmäistä osaa. Naamioidan kaupunki, Tähtien kaupunki, Kukkien kaupunki, Salaisuuksien kaupunki ja Laivojen kaupunki. Seuraava taitaakin olla Miekkojen kaupunki. Tämä on yksi harvoista rakastamistani sarjoista, joista en ole lukenut yhtään osaa engalnniksi. Yleensä luen rakastamani teokset myös niiden alkuperäisellä kirjoistus kielellä. Jos se nimittäin on englanti. Tai ylipäätänsä jos joku ihana kirja on englanniksi kirjoitettu koetan haalia sen kokoelmaani.



Kuten näkyy kaikissa on aivan ihanat kannet, tosin epäilen, että omani ovat kahta eri julkaisua. Näistäkin kuvista sen voi jo huomata, mutta sarjan toisessa ja kolmannessa kirjassa suojaavassa paperikannessa on reikä tuon kuvion kohdalla, josta näkyy itse kirjan pinta ja siihen painetut kuviot. Muissa paperin alla on vain tavallinen yksivärinen kansi, joka vastaa paperin pääväriä.
   Ja nyt seuraavassa joudun sanomaan hieman lisää sarjan sisällöstä.
   Kaikissa muissa kirjoista ensimmäistä lukuunottamatta kirjan kannen keskellä oleva kuvio liittyy jollain tapaa kyseisen kirjan päähenkilön talismaaniin. Talismaanin avulla nuori siis liikkuu kahden maailman väliä. 
  Minun tekisi kovasti mieli selittää jotain hahmoista ja heidän talismaaneistaan, mutta kuten sanottua -  Lukekaa itse! Se kannattaa.
   Ja kansiin palatakseni oma suosikkini on Kukkien kaupungin kansi.


Yksinkertaisesti vain aivan ihana, yksi kuva tulee vielä tuolla myöhemmin. Voisin katsella pelkästään tuota kantta ikuisuuden.
   Tähtien kaupungilla on myös oma ihana kantessa ja ei välttämättä ole kovin vaikea arvata, että kyseessä on toinen kirja, jolla on tavalaan kaksi kantta.


Tuon viimeinen on oikeastaan vain 'pieleen mennyt' kuva, mutta jollain tapaa se on hyvin kaunis. Alareunaa kuvasta ei oikein nyt erota, kun siitä tuli valkoinen, mutta jotenki tuo Merlan tapa nousta tuolta, aivan kuin sumun keskeltä, on ihana.

Ja sitten vielä lähempään tarkasteluun kansien ihanat kuvat ^^
   En nyt kuitenkaan osaa jättää talismaaneja rauhaan, joten mainitsen ne jokaisen kannen kohdalla. Huomaatte varmasti yhteydet, paitsi ensimmäisessä jossa yhteyttä talismaaniin ei ole. Henkilöiden nimiä en kuitenkaan paljasta vaan yhä kehotaan lukemaan kirjat, jos sinä hyvä lukija et vielä siotä ole tehnyt.

Ensimmäisessä osassa talismaanina toimi pieni muistikirja.

Tässä taas pieni mustaa siivekästä hevosta esittävä lasifiguuri.

Eikö olekkin kaunis näinkin ^^ Ja talismaanina hajuvesipullo.

Tässä myöskin kysessä oli pieni kirja.

Ja viimeisimmässä punainen tessapussukka.
Nuo ovat vain niin kauniita. Stravaganzat ovat niin ulkoasultaan kuin sisällöltäänkin aivan ihania. Niihin on panostettu ja lukunautinto on uskomaton.

Itse sarjaan olen tutustunut muistaakseni ala-asteen lopulla tai yläasteen alussa. Täysin varma en enää ole.
   Tämä on yksi suosikki maailmoistani joihin silloin tällöin pakenen ympäröivää maailmaa. Henkilöt on luotu taidolla ja kirjojen tapahtumat voi nähdä mielessään. Toisia hahmoja alkaa rakstamaan ja toisia vihaamaan. Jokaiselle löytyy se suosikki paikkansa Taliassa. Remora voisi olla kenties minun. Classe teki tosin myös suuren vaikutuksen. Onhan se hieman kuten Belleza, mutta omilla mukavilla puolillaan.

Loppuun voisin todeta, että ensimmäisen ja toisen osan ostin eilen divarista ja viidennen Suomalaisesta. Näin sain koko sarjan itselleni. Eli ei siis erikseen tulossa postausta kirjaostoksistani, vaikka nämä saattaisivat kaiken sen huomion ansaitakkin. Laivojen kaupunki minun oli pakko lukea heti ja sain siihen kulutettua yli kolme tuntia, mutta ehdottomasti alle neljä. Nämä ovat vain kirjoja, joita ei halua laskea käsistään alas ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu.
   Toivottavavasti edes joku teistä intoutuu kokeilemaan näitä ja huomaamaan kuinka ihania vaihtoehtoisia maailmoita kirjat voivat meille tarjota.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Shoppailua Akateemisessa

Päätin siis eilen joskus lähteväni tänään Akateemiseen, kerrankin hieman isommalla budjetilla.
On se niin ihana paikka. Olisin voinu tuhlata tapani mukaan omaisuuden sinne.
Ostoksiini päätyi kuitenkin kahdeksan ihanaa kirjaa - kaikki englanninkielisten nuortenkirjojen hyllystä. Mulla oli jo muutama ale kirja kädessä, mut löysin parempia (ainakin jos takakansiin on uskominen) joten jätin ne pois.

Tässä olisi siis päivän saalis, joka kasvattaa 'normikirjojeni' kokonaislukumäärän 314 ^^


 Kirjojen värit ei sitten ole ihan oikeat, kun valaistus meni taas hieman niitä vääristämään.
Kaikki yhdessä <3


Ja hieman muistelua eilisestä. 
    Olin siis luvannu mun siskon kummisedän vaimolle et järkkään niille kakkukahvit perjantaina niiten mun synttäreitten kunniaks. Torstaina olin kans sanonu S:lle et jos se vaan pääse ni tulis ihmeessä kakulle. Tiesin siis  et porukkaa oli tulossa jossain vaiheessa.
   Ja mun siskonihan oli ollu jollain tasolla kipee koko viikon ja iskä lähti sit heittää sitä lekuriin jossain siinä aamupäivällä, jäin sit yksikseni kotiin puoliks yökkärissä koneelle aatellen et kakku pitää tehä loppuun vasta viideks. Olin siis noussu aamulla puol kympiltä leipomaan sen pohjan.
   Ilmeeni olis kuulema ollu sit valokuvaamisen arvonen kun Shur heitti yllätysvisiitin. Ja voin uskoo sen hyvin. Siin vaihees ku ovikello soi aattelin et se olis joko S joka tulee todella ajoissa, me siis ei oltu sovittu mitään aikaa, tai M olis päässy jo lääkäristä. Olin siis todellakin yllättyny ku ovella olikin Shur. Iloisesti tietenkin ^^
   M tuli sit jossain vaihees sielt lekurist, sil oli todettu angiina, ja S ilmaantu jonkin verran myöhemmin. Iskä oli luvannu mulle mansikoita kakkuu varten, joten kuinka ollakkaan ku M tuli sil oli niit laatikollinen. Tietenki mä sit päädyin putsaamaan niitä. Istuttiin sit Shurren kanssa siinä ulkona ja mä putsailin ja mansikoita ja juteltiin. Sen jälkee alettiin tekee sitä kakkuu nelisteen. Tai M nyt ei kauheesti tehny, mut toisaalta olihan se kipeekin. 
   Kuvassa näkyy lopputulos, joka ei nyt välttämättä oo maailman tyylikkäin, mut porukalla oli nälkä ni en voinu pohtia koristeluu ikuisuutta. Yleensä käyttäisin siihen aikaa.
   Hieno päivä oli kyllä.

Yön kuluksi

Joo kattelen noita Olympialaisten avajaisia ja hieman tylsää tuli, joten kopsasin seuraavan haasteen Minnan blogista ^^

1. Tämän kesän kolme parasta paikkaa viettää aikaa? Koti, ystävieni seurassa ja mökillä
2. Mitä teit kolme tuntia sitten? Hmm. Olin koneella, Koululaisessa, ja odottelin Avajaisten alkua
3. Paras muisto lapsuudesta? Lasketaaks lapsuudeks ny se aika kun on ollu virallisesti lapsi :3 No jaa. Sanotaanko näin, et mä oon omasta mielestäni yhä lapsi et parhaat muistot on varmaan jotain koneella käytyjä keskusteluja mulle rakkaitten kanssa.
4. Kuka on sinulle tärkein ihminen tällä hetkellä? No nyt menee jaettu sija Niitille, Shurrelle ja Morille ^^
5. Mitä söit tänään ensimmäisenä? Mä en muistaakseni syöny, tapani mukaan, aamupalaa et oisko se ollu sit jotain niit mansikoita, jotka pääty mun putsattavaks (?)
6. Monestiko olet uinut tänä kesänä? Kaks kertaa oikeastaan.
7. Lempi tapasi viettää aikaa? No tietty mun ystävien kanssa ja sit uppoutuneena lukemaan kirjoja ja tanssien.
8. Kerro kolme lempi Bloggaajaasi. Yhden ystäväiseni kautta tutustuin pariin blogiin joita on aina yhtä ihana lueskella, vaikka en bloggaajia tunnekkaan.
9. Paras jäätelömaku? Mangomelonia tekis nyt mieli eniten.
10. Jos pääsisit nyt minne vain, minne menisit? Tervehtimään paria mun ystävää, joitten näkemiseen mulla ei oikein ole mahdollisuutta normi päivinä.

Ja olette toki vapaita kopioimaan tämän tästä itsellenne jos niin haluatte.

torstai 26. heinäkuuta 2012

This is my day!

No niin. Nyt on sit suurin osa tästä päivästä takana. Hienostihan tämä on tähän asti sujunut.
   Aamulla M herätti mut ysin maissa. Ei siinä muuten mitään, mut olin päättäny illalla valvovani siihen asti et 18 tulee täyteen ja menin sit nukkumaan vasta puol yhen aikoihin. Joka ei nyt periaattees oo myöhään mut silti. Illan kuluks lueskelin Eragonin loppuun ja kuuntelin puoltoista tuntia musiikkia. Kyllä siinä ajan saa kulumaan.
   Sitten koneelle ja muuta ennen kuin koitti aika lähteä Hesaan. Porukka jäi pienksi, vaan minä ja S koska M on hommannu ittensä kipeeks ja eräälle nimeltämainitsemattomalle henkilölle 3/4 vuotta on liian kyhyt valmistaumis aika. Shur puolestaan on seilaamassa jossain Viron ja Suomen välillä. Seuraa en voi moittia ja se oli ehdottomasti ensiluokkaista : D Kiitti S!!! Kirjaimellisesti se pelasti mun päivän. Pyörittiin sit ympäriinsä mm. Fantsussa ja Lucassa. Lahjaksi sain Nominationin. S kun oli muistanu ettei mulla sellasta ole ennestään.

Ja sitten muutama kuva:
Kakun teen huomiselle ni tää päivä meni muffinseilla. Setä tuli meinaan käymään. Hieman uus kokeilu ja heitin suklaata päälle.
Vähän yleiskatsausta mun tän hetken saaliiseen.
Tiesin et saan ton Primadonna mukin, mut muuten oli yllätys. Pääasiassa äitiltä tämä. Muumit on ihania <3

Sammakko on mun siskolta ja Totorosta tuttu Kissabussi on mun ite ostamani. Mun Totoro kaipas kipeesti seuraa ^^

Tähän ihastuin silloin tiistaina kun ostin Mein (se Kissabussi), tänään sit ostin. Lasken sen vähän niinku tonne lahjojen joukkoon.

Tän mä sain iskältä. Aivan ihana <3 Siin on tos mun nimikirjaimet ja toi on ihan kokonaan käsin tehty.

Tosta terästä näkee hyvin et on kyseessä tosi hieno käsityö.
Ja sit nimi lukee viel tuol päädys.
 Rahaa sit sain kans. Niin vaari kävi kääntymässä parkkiksen puolella aamusella. No yheltätoista, mut silti. Huomenna tulee lisää ihmisiä ja oon sen kakun luvannu huomiselle leipoo. Pitää varmaan vaanm lähtee Ässään hakee mansikoita siihen päälle.
Mutta näissä tunnelmissa tänään ^^

Tekiköhän Aika nyt viisaasti?

Hänen kuninkaallinen korkeutensa on nyt sitten viimeinkin saavuttanut täysi-ikäisyyden rajan. Hyvää synttäriä itselleni siis! : D

Mä oon kyllä yhä sitä mieltä, että Aika ei tehny viisaasti antaessaan mun vanheta 18 asti. Tosin Ajalla ei kauheasti sanomista asiaan ole kun Kohtalo on kerran jotain päättänyt. No kohta alkaa sitten selviämään kuinka paljon tuhoa onnistun saamaan aikaan. Mä en tunnetusti ole hyvä pitämään huolta itestäni ja nyt sen vastuun määrä on moninkertainen kun vertaa eiliseen.

Hyvät päivänjatkot sinne ja saattaapi olla että kuulette minusta illalla lisää. Lahjat kuvina ja niin pois päin ^^

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Luontoretkeilyä

Sais siis tänään yllättävän inspiraation astua ulos ja lähteä metsään kävelemään. Mun on jo jonkin aikaa pitäny käydä yhellä sellaselle pienellä "vesiputouksella", joka on tuttu siltä ajalta kun on ollu ihan pikku pentu. Ollaan siis käyty kyseisellä paikalla joskus reilusti yli kymmen vuotta sitten mun naapurin (vuoden mua vanhempi) ja sen isosiskon/isosiskojen kanssa. Ne sen isosiskot on sitä paljon vanhempia. Etittiin sitä paikkaa joskus kun oltiin unohdettu missä se on ja nyt sit loman alussa mun sisko ja Ten oli kävelee siel metän suunnilla ja löys sen.

Tarkoituksena oli siis mennä hieman kuvailemaan. Ja tässä muutamia otoksia tuolta reissulta.
Tää aukea on siinä matkan varrella.
Kysessä on muuten sellanen paikka missä joskus nuorempana, varmaan jossain 12-15 vuotiaina ollaan kerran käyty talvella ninjasotaa. Mä istuin yhessä männyssä ja siin oli lumisotaa sun muuta. Oisko meit ollu minä, Mazi, mun sisko ja S. En muista oliko muitakin tai jotain. Se oli kyllä hauska kerta. 
Sellanen aivan ihana suolampi.
Tää lätäkkö on tosi lähellä sitä 'vesiputousta'. Olinkohan käyny tuolla pari kertaa aiemmin. Se on tosi ihana ja jos pitää suon tuoksusta ni toi on ihan unelma paikka. Tietenki maasto on sitten tosi märkää kun toi nyt on tollasta suo aluetta.
Kunnon kuvia en taaskaan meinannu saada, mut koettakaa kestää.



Näistä lätäkkö kuvista kaks ensimmäistä on otettu menomatkalla ja loput kun tulin takasin päin.


Tossa on se itse "putos" ja kuten näkyy niin vettä siinä ei oikein tällä hetkellä virtaa. Se on paljon hienompi paikan päällä, niinku muuten se lättäkkökin, mutta kyllä nuo kuvat hieman kertoo siitä.  Varmastio keväällä kun jäät alkaa sulaa toi on tosi upea, mutta en ttiä kuin hyvin sinne silloin pääsee. Nyttekin se maasto siel lätäkön luona oli tosi märkää et voin vaan kuvitella millasta se on silloin ku lumet alkaa sulaa. 
Tosin sinne pääsee toistakin kautta. Kun seisoo tossa, en muuten oo ihan siinä alhaalla, ni kuulee hyvin ku pikkulapset leikkii läheisen talon pihassa. Polku menee ihan siitä niitten takapihan vierestä ja mä päätin palata takas samaa reittiä kun tulinkin. Siinä sitten kesti aika kauan :¨D

Jäin nimittäin ensin vielä siihen lätäkön reunalle hieman kuvailemaan mustikoita.



Tän viimesen kohalla olin jo päässy etenemään hieman. Mutta sitte seuraskin sellanen noin tunnin tauko mun etenemiseen. 
Jäin meinaan keräämään mustikoita. Se oli vaan jotenki niin sellanen fiilis. Aurinko paisto, oli lämmin, ei ollenkaan ihmisiä, keskellä kallioista aluetta ja puita siin ympärillä. Ei kiire mihinkään.
Eihän mulla tietenkään ollu mitään mihin kerää niit, mut kaikki joilla on jotain marjastuksesta pienenä opetettu tietää mustikka/mansikkaheinät. Keräsin siis muutamat heinät ja kyllähän ne mustikat niissä ihan hyvin pysy, pääasiallisesti, kun teki solmut sinne alas.
Keräsin aina molemmat kädet täyteen ja laskin ne kalliolle ja laitoin heinään. Sit hain uudet. Seittemän heinää sain kerättyy. Ja mä siis en syö mustikoita muuten kun piirakoissa, mut mun sisko tulee tänään Tenin luota ja se saa noi. 
   Takastulomatkalla mä sit vielä eeksyin puoliks. Tiesin kyl koko ajan mihin suuntaan mun piti mennä mut polku katos. Niillä kallioisimmilla osilla ei  nimittäin aina ees oo kunnon polkuja. No tulin sit vähän liian oikeelta (ylhäältä katottuna) alas ja joudun hyppelee sellasii irtolohkareita pitkin alas. Ja ilman käsiä tietenkin kun oli ne marjat matkassa. 
Mukava reissu kyllä oli ja pitää vaan seuraavalla kerralla hinata joku mukaan kattelemaan niitä ihania maisemia. Valokuvaukseenkin nuo maisemat sopis loistavasti ^^

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Vihdoin kuvat viime postaukseen

No nyt sain vihdoin aikaiseksi niitä kuvia, mutta laitan uuteen postaukseen kun tuosta edellisestä on sen verran aikaa. Mökkiviikon kirjasaalis olisi siis esittelyssä.

Pahoittelen jo etukäteen noitten kuvien laatua. Ne on aika kamalia, mutta kyllä niistä nyt jotenkin selvää saa.

 
Koskaan en ole kyseistä sarjaa lukenut ja kumpikaan ei ole ykkös osa, mutta hinnat oli 1.5 ja 3.0 euroo ni ajattelin kartuttaa kokoelmaani.

Eli siis Spiderwickin Kronikat 2: 2. Tähän asti nää olen lukenut. Koko ekan osion ja toista tähän kakkoseen. Aina jos halvalla sattuu saamaan ni mikä ettei. Hintaa oli 2.0 euroa.

Nää on ostettu eri kerroilla ja eri paikoista. Mietin et olisin ostanu sekä ykkösen ja kakkosen mut sit en raaskinu. No päädyin sit kuitenki ostaa ton kakkosen. Oli sen verran hyvä. Hintaa näillä oli 4.0 ja 4.9 euroa. Tuhlailin siis hieman :¨D

Mä niin rakastan tätä! Lukekaa ihmeessä. Keiju tarina vailla vertaa. Ei mitään Disneyn "Keijut on kilttejä ja kauniita" vaan ihan kunnon keijuja. Todella hyvä. Mun suosikki kaikista kirjoista joihin liittyy keijut pääosassa.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Mökkeilyä ja ostoksia

Tuli sitten taas ostettua muutamia kirjoja : D No ei - kuus niitä vaan oli. Ja varsin halvalla sain kaikki. Pihinä en yleensä kalliilla ostele.
Tarkotus oli saada teille kuvatkin, mutta muistikortinlukija on ilmeisestikkin mökille mistä löytyy myös kannettava ja loput meiän perheestä. Kotiin palailin siis tänään huomisen ja ylihuomisen miitin takia. 
Lupaan kuvat jossain vaiheessa. Ja hieman tietoa kirjoista siinä samalla. Muun muassa tulossa se kirja jota juuri nyt rakastan yli kaiken.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Tein taas löytöjä :3

Hieman eilen mietittiin lähdettäisiinkö tänään töitten jälkeen Hesaan katsomaan Ice Age 4. M ei tietenkään tapansa mukaan mitään jaksanut, joten päädyin Helsinkiin yksin. Sovittiin, että lähdetään katsomaan leffa huomenissa, mutta mun päähän oli jo pinttyny ajatus Akateemisen kirjahyllystä ja Keltaisen jäänsärkijän käytettyjen levyjen osiosta.


Kaikki Percy Jacksonit <3 Unelmaa. Nyt mulla on reilusti lukemista mökille. Ja kolmella kympillä sain noi kaikki. Akateemisella on meinaan sellanen pokkari-passi systeemi ja mulla oli siellä jo kolme leimaa. Kaheksas pokkari on ilmanen. Mulla se siis tarkoitti Hirviöiden merta kun jostain kumman syystä sen hinta oli 10.9 kun kaikki muut maksoi sen 7.5.
Niin kaunista <3



Levyistä lähti mukaan uutena Apulannan Hiekka. Käytettyinä oli sitten Uniklubin Syvään valoon, Lovexin Pretend or surrender ja Negativen War of Love.