torstai 29. maaliskuuta 2012

Koeviikko alkoi

Nyt on sitten takana koeviikon ensimmäinen koe! Pakollisen ruotsin viimeinen kurssi suoritettuna (uskoisin päässeeni kokeesta läpi) ja ruotsin opiskelu lukion osalta ohi! En ainakaan ole iloinen asiasta en xD
Koe pohjautui ylioppilaskokeeseen eli meillä oli siinä suoraan tehtäviä vahoista B-ruotsin YO kokeista. Luen (luin!) siis  B-ruotsia. Huomisen kokeen valmistelutunnilla olikin sitten enkun kuuntelu. Varsinainen koe on huomenna ja taas kerran YO kokeeseen pohjaava.Onneksi enkku on minulle kohtuu helppo kieli, joten ei pitäisi olla mitään sen suurempia ongelmia.

Tänään illalla on sitten vielä harkat. Lajina nyky. Eilen minulla oli siis kaksi tanssituntia ensin show ja tunnin tauon jälkeen nyky. Ihanat esitykset myös näissä molemmissa tulossa ^^ Ehdin siis olla koulun jälkeen kotona hieman alle puoli tuntia ja sitten oli lähtö ensimmäisellä tunnille. Välillä ei kotona käydä, joten kunolla kotona olin vasta kahdeksan jälkeen. Sitten alkoikin ruotsin kokeeseen lukeminen. Siinä tarkempi syy eilisen hiljaiselolle xD

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti