Ajattelin sitten mahduttaa tähän postaukseen fiilikset sekä perjantailta että lauantailta.
Perjantai oli siis tän lukuvuoden viimeinen päivä itse koulurakennuksessa. Mulle oikeastaan hyvinkin turha päivä raahautua koululle. Mul meinaan oli yks puolen tunnin palautus ja sen numeronkin olin jo ehtinyt kattoa wilmasta. Game Eventissä piti toki pyörähtää. Pomppulinnat on aina kivoja vaikka sitä lukiossa ollaankin : D
Ei siitä nyt sen enempää. Auttoi ainakin iltapäivän odottelussa.
Shur oli siis tulossa meille siinä iltapäivällä. Tosin tällä kertaa ihana siskoni taisi olla asiasta enemmän innoissaan kuin minä :¨¨D On se niin ihanaa kuinka paljon ystäväni kiinnostavat muita ihmisiä.
Mitään ihmeellistä kerrottavaa minulla tietenkään ei ole. Soiteltiin GHta ja laulettiin Sing Staria, pölistiin kaikenlaista ja vaan oltiin. Saattaa kuulostaa jonkun korviin tylsältä, mutta voin vakuuttaa että se oli kaikkea muuta ^^ Ja ehtihän M kotiin ihan hienosti ennen kuin Shur oli lähtenyt. Olin itse varautunut henkisesti sekä facepalmaamaan että nauramaan paljon tuon kohtaamisen koittaessa. Kunnon naurut sain, tosin hieman toisesta syystä kuin ajattelin xD
Sitten rakas, ihana lauantaimme - koulun virallinen viimeinen päivä ja merkki kesäloman alkamisesta.
Ensin aamulla siskoni päättäreihin. Iskän kanssa ninjattiin ulos ennen suvivirttä kun pitihän sitä omankin koulun juhliin mennä. Kaksi tuntia kesti siihen sitten päälle meidän oma juhlamme, joka kuinka ollakaan oli pääasiallisesti uusien ylioppilaiden lakittamista.
Sen jälkeen pääsin taas kyydillä kotiin ja hetken aikaa ehdin olla ennen ylppärijuhla kierrosta. Ja ennen kuin lähdettiin ehti siskonikin palailla kotiin, ei yksin tietenkään. Ten on siis viipyilemässä meillä nyt parisen viikkoa, mikäli kaikki menee heidän suunnitelmien mukaan.
Siitä sitten pyörittiin läpi kolmet ylppärit ja niistä ei ole mitään sen kummempaa kertomista. Jokainen, joka sellaisissa on edes kerran ollut tietää mistä puhutaan.
Kunnon naurut joo. Mä tosin en itsekään aluksi uskonut sen toimivan, mutta ilmeisesti yliarvioin siskosi. : D
VastaaPoistaTai se aliarvioi sut : D
Poista